Kuva Kuva

Noviisin kysymyksiä

Technical issues chat

Valvoja: Käyttäjä

betaiota45
Viestit: 5
Liittynyt: Su Marras 13, 2005 5:02 pm
Paikkakunta: Helsinki

Noviisin kysymyksiä

Viesti Kirjoittaja betaiota45 »

Tervehdys
Olen hiljaittain liittynyt klubiin ja BJ45:n kanssa olen tehnyt tuttavuutta kesän kynnykseltä lähtien. Kesä kuluikin pitkälti auton seurassa, enimmäkseen Välimeren rantoja kolutessa. 11K pyörähti mittariin.
Koska tämä kuvio on minulle uusi, auton huoltaminen ja huollattaminen tietysti askarruttaa.
Helsingin keskustassa asuvana ongelmani on tilan puute, ajan puute ja tietotaidonkin puute (vaikka en ihan täysi tumpelo olekaan). Kaipaisin siis yhteyksiä/suosituksia korjaamoista/heinkilöistä, jolle huollon voisi luottavaisin mielen antaa. Autossa ei siis ole mitään vikaa, lähinnä siis määräikaishuollon tyyppinen toimenpide. Talven kuluessa on kyllä tarkoitus saada myös koria kunnostettua ja ajan myötä tutustua itsekin pelin saloihin. Yritän myös toimia vastavuroisesti, jos muut sattuisivat apua tarvitsemaan. Minulla on autoasioissa hyvä yhteyshenkilö Saksaan päin (näkee joskus tuosta keskusteltavan), vaikka ainakin BJ:t vaikuttavat siellä olevan kalliimpia kuin täällä. Lisäksi englanti on toinen äidinkieli, jos siitä jollakulla sattuisi nämä autoasiat kiikastamaan.

#277
Kimble
Viestit: 115
Liittynyt: La Huhti 30, 2005 8:21 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kimble »

Itselläni on aivan samanlaisia ongelmia. HJ-60 hesassa, ei tallia jne. Keväällä auton ostettuani vaihdatin siihen tilan yms. puutteen takia kaikki kardaanien stefat kun tiputteli öljyä alle.

KooPee Vartion ja kumppaneiden Offivarusteesta Herttoniemestä sain noviisina erittäin asiallista kohtelua - suosittelen jos jotakin pitää Toyotalle tehdä. Sieltä joko löytyy apua tai sitten neuvotaan eteenpäin. Ostin KooPeelta myös uudet renkaat autoon enkä ole sitäkään katunut. (Pitkässä piikissä on yksi vararengas... hoidan hoidan...)

Sittemmin olen itse vaihtanut Hojoon kaikki jousipakat, hehkutulpat, takaluukut ynnä muuta pienenmpää sälää. Ainakin HJ on ihan ymmärrettävissä, voi sitä alkaa itse korjailemaan. Suosittelen sitäkin. Auton kanssa puuhailu on yllättävän hauskaa.

Olen ajanut myös pari pientä off-road safaria. Sekin on hauskaa puuhailua auton, vinssien, tunkkien yms. roippeiden kanssa. Uskomattomista paikoista tuo HJkin menee kun uskaltaa vaan kokeilla.

Pääkaupunkiseudulla ei taida olla kimppatallia, jossa autoon voisi tehdä isompia remppoja. Jos tällaista kehiteltäisiin niin olisin minäkin kiinnostunut.
Kimble, :shock:
SLCK #248
Tilapäisesti Cruiseriton
betaiota45
Viestit: 5
Liittynyt: Su Marras 13, 2005 5:02 pm
Paikkakunta: Helsinki

Neuvoja

Viesti Kirjoittaja betaiota45 »

Kiitokset. Nyt pääsen eteenpäin tämä homman kanssa. Kyllä itseäkin off-road kiinnostaa, mutta taitaa olla 45 vähän kömpelö verrattuna lyhyempiin malleihin. Myös kimppatalli kuullostaa hyvältä kunhan hinta ja etäisyys matchaa. Aina pitää olla valmis oppimaan uutta, ja vuoden vaihteen jälkeen aikaakin pitäisi liietä hiukan enemmän.
#277
Kimble
Viestit: 115
Liittynyt: La Huhti 30, 2005 8:21 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Neuvoja

Viesti Kirjoittaja Kimble »

betaiota45 kirjoitti:Kyllä itseäkin off-road kiinnostaa, mutta taitaa olla 45 vähän kömpelö verrattuna lyhyempiin malleihin.
No omassa HJ-60:ssä on vähän samat ominaisuudet. Pitkä, raskas ja kömpelöhän se on. Mutta hauska peli.
Kimble, :shock:
SLCK #248
Tilapäisesti Cruiseriton
Avatar
r2ree
Viestit: 1419
Liittynyt: Ma Maalis 14, 2005 1:45 pm
Paikkakunta: Kangasala

Viesti Kirjoittaja r2ree »

Ei HJ mikään raskas ja kömpelö oo!! Kaverin kanssa pestiin suzukejakin offi-kisoissa. Stanu-luokassa!!
SLCK # 229
- MMC -
- It's hard to be green - Kermit The Frog -

- Vanhat Land Cruiserit eivät kuole. Niistä tulee vaan entistä häijympiä -
Kimble
Viestit: 115
Liittynyt: La Huhti 30, 2005 8:21 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kimble »

r2ree kirjoitti:Ei HJ mikään raskas ja kömpelö oo!! Kaverin kanssa pestiin suzukejakin offi-kisoissa. Stanu-luokassa!!
No hittolainen, täytyy sitten vaan harjoitella ankarasti.
Kimble, :shock:
SLCK #248
Tilapäisesti Cruiseriton
Vastaa Viestiin