Kuva Kuva Kuva Kuva

Hj60 "Lumikki"

Osio on tarkoitettu ensisijaisesti pidempiaikaisten projektien esittelyyn.

Valvoja: Käyttäjä

Avatar
Samppahj
Member
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj » Ti Loka 06, 2015 6:44 am

Hieman taustaa. Isällä oli Lj70 19 vuotta vuodesta 89 eteenpäin. Olin silloin pikkupoika, kun se meille hankittiin. Olin otollisessa iässä saamaan johonkin autoon tunnesiteen. Joskus kesälomareissulla ollessamme Virroilla oli linja-autosta akku loppunu, eikä lähtenyt käyntiin. Eteen ajettiin hj60 ja sillä sitä hinaamaan. Ensimmäinen yritys päättyi asvaltilla suttaamaan ja pompottamaan. Toisella yrittämällä lähti käyntiin. Pikkupoika oli, että WAU ja siitä se lähti. Sen jälkeen olen aina ihaillut hoojiitä.

Nyt sitten lapsuudenhaave konkretisoitui. Löysin eräästä navetasta FujitsuTen kasettisoittimen. Myöhemmin sain kuulla, että auto, jossa radio on ollut on vielä olemassa. Silloin en siitä innostunut sen enemmän. Myöhemmin erään keskustelun aikana innostuin. Ainoa mitä autosta tiesin, oli että se on hj60, valkoinen ja seissyt ulkona ainakin 10 vuotta. Lopulta pääsin autoa katsomaan ja yllätys oli suuri, kun navetan nurkan takaa pilkisti nelivalomaski.
Kuva]
Kuva

Se olikin sitten hj60, vuosimallia 1989, vaparikoneella ja mittarissa 389tkm. Lopulta selvisi myös sekin, että auto on seissyt ulkona "vaan" 2008 kesästä asti, jolloin se ajamalla sijoilleen tuotiin parin vuoden navettaseisomisen jälkeen. Auto on myös ylimaalattu ja ruostekorjailtu vain hiukan ennen kuin se jäi navettaan seisomaan. Tutkin autoa hieman ja totesin sen yllättävän hyväkuntoiseksi ottaen huomioon, että kyseessä on vanha Toyota joka on seissyt usean vuoden ulkona. Takaluukussa oli vinssi asennustarpeineen, rungonjatkoineen ja puskurin päiden astinlautoineen. No ei mitään raha vaihtoi omistajaa ja paperit tehtiin.

Seuraavana päivänä hakemaan.
Kuva
Kuva

Renkaat pyöri ja vain yksi rengas päästää ilmat pihalle. Sen aikaa pitää että pikkasen pystyy työntelemään. Venttiili on lähes poikki. Sen mitä autoa tarkemmin tutkin alapuolelta, niin pohja näyttää ehjältä, mutta runko ja akselit yms. ovat ruosteessa, mutta runkopalki tuntuvat kovilta sen verran mitä oon niitä vasaralla paukutellu.
Kuva

Muutenkin on melko täydellinen. Jotain merkkejä puuttuu. Kuuluukos tuossa olla takaluukussa jotain merkkejä? Sisusta on lähes homeeton, kuskin penkki on rikki reunasta. Täysi takapenkki löytyy, on henkilöautona säilynyt. Pellit on suorat ja ei ole ollut rymykäytössä. Kaikki lukkopesät ulkopuolella on jumissa, jarruja ei ole, kytkin tunnoton ja kaasu jumissa. Varmasti kaikki muukin on jumissa. Moottorista en tiedä vielä muuta, ku että ilmanputsari on lähes uus ja öljyä on ylärajaan asti ja se on mustaa.

Sinne se nyt jäi talliin odottelemaan jatkoa. Tarkoituksena olis nyt vloppuna ettiä pari akkua ja kokeilla pyöriikö moottori vai onko jumissa. Käyntiin saanti on varmaan toiveajattelua, mutta kokeillaan.

Tarkoituksena on saattaa auto vielä kilpien väliin ja vakioasussa. Pitäähän sitä nyt edes yksi HJ säästää ofiilta ja pitää henkilöautona. Osia pitää alkaa metsästelemään ja kysymyksiä varmasti tulee. toivottavasti saan niihin myös vastauksia. Jos joltain löytyy hyväkuntoisia osia, mitä koette että voisin tarvita, niin saa tarjota. Projekti tulee etenemään hitaasti. Tällä hetkellä auton luo on yli 100km matkaa, joten ihan paljon en saa sille tehtyä, mutta ompas ainakin katon alla.

Ja se Lumikki...Omistajaperheen lapset nimesivät auton Lumikiksi ollessaan pieniä.
Viimeksi muokannut Samppahj, Su Syys 17, 2017 9:08 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
Jussi Heinonen
Member
Viestit: 41
Liittynyt: Su Helmi 01, 2015 9:11 pm
Paikkakunta: Salo

Re: Hj61 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Jussi Heinonen » Ti Loka 06, 2015 11:24 am

Melkomoinen löytö :mrgreen: Kunnolla kun näyttää painepesuria niin näyttää melko erilaiselta, ja ruosteen määrä paljastuu. Tästä tulee hieno projekti, päivityksiä odotellaan!

Avatar
Micco
Viestit: 87
Liittynyt: Ke Loka 18, 2006 8:10 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Hj61 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Micco » Ti Loka 06, 2015 5:09 pm

Onko mitään ideaa jos tuollaista pitkään ulkona seissyttä konetta koittaa ensin käsin varovasti nytkytellä, eikä samantien startilla? Entä onko jollain jotain konstia mielessä et sais öljyä koneessa kiertämään ennen starttaamista, kun mm. laakereista on tainnut kaikki öljykalvotkin jo haihtua kun on pitkään seissyt.
Tällaisia ajatuksia itellä ainakin on jokakerta kun vuosia seissyttä konetta herättelee henkiin.

Ihanko tästä tulee entisöinti projekti, vai käyttöautoksiko meinasit?
LJ70-86-3.0tdi, Hiace-90-2.4d, LJ70-87-2.4td, Pajero-88-2.5tdi

Avatar
Samppahj
Member
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj61 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj » Ti Loka 06, 2015 9:29 pm

Hyvä huomio tuo nytkyttely. Olishan se hyvä tietysti kokeilla ensin käsin, että onko kone jumissa tyystin. Mutta lähteekö se öljykään käsin pyörittelemällä liikkeelle? Ja pyörittääkö sitä sitte myötäpäivään vai vastapäivään? Jotenkin ajattelin kyllä varmistaa sen, ettei vahingossakaan käyntiin lähtis ens alkuun, että sais startilla pyöritellä öljyä koneeseen ennen käynnistymistä. En vaan tiedä, kuinka sen varmistais. Polttoaineelle ainakin ajattelin jotain vaihtoehtoista syöttöä, tankista en ota. Onkos näissä ilmauspumppu jossain, vai ilmaako itte ittensä, entä onko naftafiltterissä vedenpoistoa? Hyvin vähä tekniikkaa tästä tutkinu ja vannoutuneena bemarimiehenä outoa lähes kaikki.

Ja kyllä tästä olis tarkoitus entisöintiprojekti tehdä.

Avatar
vartiainen
Member
Viestit: 782
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 1:25 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Hj61 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja vartiainen » Ti Loka 06, 2015 11:34 pm

Takaluukussa pitää olla oikealla alhaalla GX- tai VX-mallimerkintä ja 4wd-teksti. Sun tapauksessa GX. Ikäänkuin näin:
Kuva

Moottoria voi pyöritellä niin että nostat toisen takapyörän ilmaan ja pyörität siitä vaihde päällä. Öljyt voisi tietenkin vaihtaa jos ne ovat pikimustat ja vanhat, ja suodattimen, samoin polttoainesuodattimen. Vedenerotin on alustassa oikean takaoven kohdalla runkopalkissa kiinni. Ilmauksen voi suorittaa syöttöpumpun yhteydessä olevan siirtopumpun töttösestä pumppaamalla (kierretään auki). Suodattimen jälkeen (koneen yläpäädyssä) on nippa, avaa sitä niin tiedät koska löpö tulee suodattimen läpi. Jos vaihdat löpösuodattimen niin täytä uusi valmiiksi niin lähtee helpommin. Sitten vaan starttia... Jos kone on ehjä, ja se saa löpöä niin se lähtee kyllä käyntiin. Itseasiassa olen aika varma että se lähtee käyntiin tuosta suoriksi, jos startti pyörittää ja löpöä tankissa. Ennen enempiä ajoretkiä voisi olla viisasta tarkastella vaihteiston ja jakolaatikon öljyntaso, ja perien öljymäärät. Voisi jopa vaihtaakin.
Autosi on muuten HJ60 jos se on vaparikoneella (2H). 61 on turbokoneella, 12H-T.
Loppuvuosien nelivalokeulaisia kuuskymppisiä meni aika paljon valtiolle virmoihin, veikkaan että tuokin on aloittanut uransa valtion palveluksessa. Siihen viittaa vähän etupuskurin vasemmassa yläreunassa oleva kilpiteline jollaista en ole kovin usein nähnyt jäljellä.
Viimeksi muokannut vartiainen, Ke Loka 07, 2015 12:22 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
vartiainen
Member
Viestit: 782
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 1:25 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Hj61 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja vartiainen » Ti Loka 06, 2015 11:49 pm

Ilmaustatti näkyy tässä kuvassa, tuo muovinen tatti. Ruuvaa auki ja siitä sitten pumppailee. Lopuksi paina alas ja kierrä kiinni. Suodatin ilmausnippoineen näkyykin tuossa syöttöpumpun etupään yläpuolella.
Kuva
Tankkiin pystyy kurkistamaan mittarianturin luukun kautta joka on takaluukun lattialla maton alla, lähempänä takapenkkiä kuin auton takapäätä. Jos anturin laipan ruuvit eivät ole kovin ruosteessa...
Tankissa on erillinen sihti joka suojaa kyllä moottoria möhnältä. Siinä on ennen syöttöpumppua siis
-tankinoton sihti
-vedenerotin
-siirtopumpun karkeasihti
-löpösuodatin
Eli periaatteessa murhetta likaisesta polttoaineesta ei ole. Suurempi murhe on suodattimien tukkeutuminen. Mutta siitä selviää kurkkaamalla tankkiin, tai jopa tyhjentämällä tankin aluksi jos epäilyttää löpön laatu. Siellä on proppu pohjassa. Itselläni meni tankin sihti tukkoon josta aiheutui kaikenlaista harmia. Sihdin pystyy vaihtamaan anturiluukun kautta, jos on näppärät pikku kätöset ja muutama kierretangon pätkä.

Avatar
Samppahj
Member
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj61 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj » Ke Loka 07, 2015 7:04 am

vartiainen kirjoitti:Takaluukussa pitää olla oikealla alhaalla GX- tai VX-mallimerkintä ja 4wd-teksti. Sun tapauksessa GX.

Moottoria voi pyöritellä niin että nostat toisen takapyörän ilmaan ja pyörität siitä vaihde päällä. Öljyt voisi tietenkin vaihtaa jos ne ovat pikimustat ja vanhat, ja suodattimen, samoin polttoainesuodattimen. Vedenerotin on alustassa oikean takaoven kohdalla runkopalkissa kiinni. Ilmauksen voi suorittaa syöttöpumpun yhteydessä olevan siirtopumpun töttösestä pumppaamalla (kierretään auki). Suodattimen jälkeen (koneen yläpäädyssä) on nippa, avaa sitä niin tiedät koska löpö tulee suodattimen läpi. Jos vaihdat löpösuodattimen niin täytä uusi valmiiksi niin lähtee helpommin. Sitten vaan starttia... Jos kone on ehjä, ja se saa löpöä niin se lähtee kyllä käyntiin. Itseasiassa olen aika varma että se lähtee käyntiin tuosta suoriksi, jos startti pyörittää ja löpöä tankissa. Ennen enempiä ajoretkiä voisi olla viisasta tarkastella vaihteiston ja jakolaatikon öljyntaso, ja perien öljymäärät. Voisi jopa vaihtaakin.
Autosi on muuten HJ60 jos se on vaparikoneella (2H). 61 on turbokoneella, 12H-T.
Loppuvuosien nelivalokeulaisia kuuskymppisiä meni aika paljon valtiolle virmoihin, veikkaan että tuokin on aloittanut uransa valtion palveluksessa. Siihen viittaa vähän etupuskurin vasemmassa yläreunassa oleva kilpiteline jollaista en ole kovin usein nähnyt jäljellä.
Näin epäilinkin, että tuollaiset merkit siellä kuuluis olla. (Saa tarjota siis tuollaisia samoin takakyljen Land Cruiser merkkiä). Öljyjä tuskin vaihdan, en kuitenkaan meinaa muuta tehdä kun kokeilen käyntiin. Saatan vaihtaa jos löydän jotain oikein halpaa. Ajamaan tuolla ei pääse ennen ku tekee jotain kytkimen ja jarrujen nestepuolelle.

En tosiaan tiedä auton alkuvaiheista. Se on edellinen omistajaperhe ostanut vähän ajettuna Seinäjoelta Hemmingin autoliikkeestä. Huoltokirja loppui johonkin 68tkm kieppeille, että oisko sillon vaihtunu omistaja.

Avatar
Samppahj
Member
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj » La Loka 10, 2015 1:30 pm

Eilen vaihdoin takarenkaan ja samalla kokeilin pyörittää moottoria renkaasta. Pyöri, JES! Samaten tutustuin ilmauspumppuun, että sekin toimi.

Tänä aamuna sitten sain akut haalittua autoon ja kokeilin käyntiin. Päätin kokeilla ihan vaan siltään käyntiin. Vedenerottimen tyhjensin kuitenkin ensin. Sieltä tuli pari tippaa harmaata mönjää jonka jälkeen puhdasta dieseliä. No sitten akut lataukseen hetkeksi ja syyläriin nestettä, se olikin lähes täynnä. Akkujen latauduttua vielä vähän boosterilla varmuuksi apua ekaan starttiin ja sehän hörähti heti tulille. On se peli! Sammumaan ei sitte meinannu saada. Sammutinta käyttävä tanko oli jumissa ja piti irrottaa jotta koneen sai sammumaan. Kokeilin vielä pari kertaa käyntiin ja kuuntelin hetken radiota ja fiilistelin. Tästä on hyvä jatkaa :P

Kuva

Tässä vielä video ekasta startista. Aluksi kuuluva kilinä kuuluu siitä, ku laturin siivet hakkaa akun kiinnitysrautaan.

Viimeksi muokannut Samppahj, Su Syys 17, 2017 9:09 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
vartiainen
Member
Viestit: 782
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 1:25 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja vartiainen » La Loka 10, 2015 9:52 pm

Hienoa. Arvaukseni käyntiinlähdöstä taisi osua oikeaan. Nyt vaan wd40:stä vivustoihin (edic) ja sitten jotain voitelua perään kun saat vivut liikkeelle.
Tyhjäkäyntikierrokset voi säädellä jonnekin 650-780 välille, miten nyt vaivattomimmin tuntuu nakuttelevan.

Avatar
Samppahj
Member
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj » La Loka 17, 2015 3:14 pm

Tänään oli ohjelmassa sitten auton pesu. Ruiskuttelin edic:iin irrottajaa. Kokeilin hetken akkujen lataamisen jälkeen käyntiin ja sehän lähti...ja nyt sammuukin avaimesta. Katselin myös jarru- ja kytkinnesteet ja kumpaakin oli. Kaasupoljinkin tuntui liikkuvan, niin ei muuta ku hidas puoli päälle ja ajaen tallista ulos.
Kuva

Jarrut laahaa hiukan, mutta toimivatkin jollain tasolla koska pysähtyy vaikka ei juurikaan rullaa. Kone käy vähän huonosti välillä, jotta ei hirveästi viitti ajella. Mutta kuitenkin omin voimin pesupaikalle



Pinelineä ja painepesuria pintaan ja aika hyvin jäkälät irti.
Kuva

Ja lopputulos
Kuva
Kuva
Viimeksi muokannut Samppahj, Su Syys 17, 2017 9:12 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Samppahj
Member
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj » Su Loka 18, 2015 6:56 am

Sisustasta myös pari kuvaa
Kuva
Kuva
Kuva
Viimeksi muokannut Samppahj, Su Syys 17, 2017 9:14 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

A-P
Member
Viestit: 495
Liittynyt: Su Touko 08, 2005 7:48 pm
Paikkakunta: Vapaa Janakkala

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja A-P » Ma Loka 19, 2015 5:08 pm

Mahtavaa settiä!
Ei näitä muu kaada kuin ruoste.
A-P
BJ40 -80 ikuisuusprojekti
HJ60 -83, pakettiauto-maastoväline

Avatar
vartiainen
Member
Viestit: 782
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 1:25 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja vartiainen » Ke Loka 21, 2015 9:27 am

Helmat aika moro. Tolpat ruostuneet takaa mielenkiintoisesti? Mitenköhän ruostetta on pohjassa?

Avatar
Samppahj
Member
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj » Ke Loka 21, 2015 10:25 am

Helmat on tosiaan moro. Samaten takahelman vasen nurkka on puhki. Myös kattokouruista paljastu pari reikää sammaltuppojen alta, kouruistä lähti myös maali pitkinä suikaleina painepesurilla. Muut paikat kesti pesun. Tuota tolppien ruostumista en itsekään käsitä. Ei ainakaan alapuolelta katottuna oo pohjasta ruostetta löytyny. Paremmin näkee sitten, kun sisustan purkaa.

Juttelin tuossa erään kaverin kanssa, joka on autoja hitsaillut. Meinas että kannattais isoimmat hitsaukset suorittaa, kun kori on rungossa kiinni. Epäili, että jos kopan nostais grilliin, niin saattas lämmöstä nitkahtaa ku helmoja hitsailee. Onko muilla kokemusta sellasesta? Kuinka paksua peltiä tässä kannattais koppaa paikkaillessa käyttää? Kopan meinaan nostaa pois joka tapauksessa jossain vaiheessa, niin pääsee runkoon paremmin käsiksi. Ehkä yksinkertasia kysymyksiä osa, mutta kun oma kokemus autojen hitsauksesta (ja hitsauksesta ylipäänsä) on lähes nolla :shock: Eräs syy auton hankintaan olikin se, että voin opetella hitsaamisen :D

Edellinen käyttäjä myös muisteli, että jompi kumpi laatikoista piti ääntä. Ei muista enää kumpi. Ne joutuu varmaan ainakin laakeroimaan uudestaan. Kumpi laatikko näistä alkaa yleensä ääntämään, jos alkaa?

Avatar
vartiainen
Member
Viestit: 782
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 1:25 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja vartiainen » Su Loka 25, 2015 8:48 pm

No pääloota kai alkaa kahisemaan yleisemmin. Vitonen ainakin, joskus kolmonen. Nelonen on suora ja se ei yleensä ole ongelma. Semmosta on ollut että jakiksen ja laatikon välinen tiiviste päästä öljyt sekaisin ja jompi kumpi loota kuivahtaa-->laakerit narskis. Peruspatentti on laittaa täyttöproppujen väliin letku joka tasaa öljypintojen eron.

Korjauspellit joita autoon saa (takakaaret joissa on vähän helmaa ja jonkin verran takaposkea mukana) on jotain hinupeltiä, varmaan alle 0,7mm, helmat kannattaa varmaan tehdä niin vahvasta kuin vaan pokattua ja muokattua saa tai sitten palkista jos ajelee jatkossa jossain missä osumaa voipi tulla. Millistä peltii helmoihin kannattanee laittaa suoralta osuudelta.
Kattokourun ruoste voi olla hankala juttu ja edennyt pitkälle pellin alla. Ja just noi takatolpat, aika jännää nähdä mitä löytyy kun vähän availet :D .
Etulokareita saa tarvikkeena mutta laatu vähän niin ja näin, ei sovi neliölamppuiseen ihan suoraan, nappisilmään menee paremmin.

Vastaa Viestiin