Kuva Kuva

Hj60 "Lumikki"

Osio on tarkoitettu ensisijaisesti pidempiaikaisten projektien esittelyyn.

Valvoja: Käyttäjä

Avatar
Samppahj
Viestit: 278
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj »

Hip ja hurraa! Siitä lisää myöhemmin.

Motivaatiota sähköhommiin odotellessa tein jotain. Ebaysta löyty vahingossa nos taustapeili. Valmistus lopetettu ja kaikki omani on auringonpolttamia, joten tämä oli hyvä löytö.
Kuva

Omasta hyllystä löyty sille nos peitelevy.
Kuva

Mulla on ollu n. 5 vuotta peilin kumitappi yhessä peilissä kiinni. En oo siihen uskaltanu koskea, koska moni asia minkä käteeni otan menee hukkaan. Nyt uskalsin koskea vihdoin.
Kuva

Sille putsi.
Kuva

Siitä innostuneena kaivoin esille kahvat. Kuskin kahvan ostin uuden ja samaten sen peitelevyt. Niistä oli pinnat niin auringonpolttamat. Kahvat oli täynnä ihmissaastaa.
Kuva

Samalla pesin muita saman värisiä muoveja.
Kuva

Pesu ei paljoa auttanu. Ei kahvoillekkaan.
Kuva

Maali taas teki ihmeitä.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Sävykin osu aika hyvin kohdalleen.
Kuva

Paikalleen kera uusien kattovalojen ja peilin. Aurinkolipat pesin.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kattovalokin toimii.
Kuva

Hankin myös 70-sarjalaisen pissapojan luukun. Se oli väärän värinen.
Kuva

Maali autto.
Kuva

Meinasin testata takalasinpyyhintä. Huomasin, ettei johtonipussa oo sille liitintä. Mietin, että tais löytyä syy toimimattomille valoille, joten nippu pois. Joku oli todennu, että takalasin pyyhin ja -pesin on turhia ja napsassu liittimet irti.
Kuva

Siirsin ne toisesta johtosarjasta.
Kuva

Piippasin myös jokaisen johdon ja ei ollut vika tässä, ettei valot toiminu. Pyysin naapuria apuun. On tehny työkseen autosähköhommia ennen. Hänen kanssaan sitten alko tapahtumaan. Vikaa löyty takana puolelta toiselle menevästä johtonipusta. Pari pinniä liittimessä ei kohdannu vastapuolen kans. Värit ei ollu kytkentäkaavion mukasia ja eri järjestyksessä. Eli joko vuosimalliero tai sitte oon ite tumpeloinu, ku johtonippua oon putsaillu. Löysin auton oman johtosarjan ja sillä testailtiin, niin se toimi paremmin. Toimimattomaan lähivaloon löyty vika katkenneesta johdosta. Johtosarjaa irrottaessani sen huomasin. Jostain sain päähäni, että molemmilla puolin oli sama johto poikki. Oletin sen katkastun johdo olevan pitkien johto, koska autossa on ollu lisävalot ja referenssit ois ylittyny. Johtosarjaa takasin laittaessa poistin rosvoliittimen johdosta. Sen päättelin olevan lisävalojen herätteelle. Siinäkään vaiheessa ei välähtäny, että se oli eri mitä katkastu johto. Joten omaa tyhmyyttä. Lopuksi selvitettiin toimimattomat tuulilasinpyyhkijät. Oletin vian olevan väärässä asennossa olevassa vintassa moottorin päässä, ettei jaksa lähteä liikkeelle, koska vapaana pyöri. No se vintan mutteri oli löysällä, joten pyöri tyhjää. Sen kiristin, mutta ei auttanu. Lopulta syy löyty pyyhkijöiden vivustosta. Olin laittanu moottoriin kiinnittyvän varren väärin päin ja jumitti tulipeltiä vasten.

Purin autosta sen puolelta toiselle johtonipun irti ja aloin sitte tekemään auton aluperäsestä käyttöön tulevaa. Ensin liottelin liittimiä jarrukliinerissä.
Kuva

Sitten pesu.
Kuva

Olin ottanu tästä maajohdon, joten se piti tehdä uus. Rekkarivalon johdossa oli abiko, joten siihenkin uus liitin.
Kuva

Rosvot pois ja toisesta nipusta pätkät ehjää johtoa
Kuva

Rikkinäisen läpiviennin vaihto.
Kuva

Ja vetokoukulle haarotukset alkuperäsilä ja oikean värisillä johdoilla.
Kuva

Ja valmis.
Kuva

Lähivalolle otin varaosakorista pätkät johtoa. Liittimet liottelin Megacleanissa.
Kuva

Sitten nippu paikalleen ja testiä. Nyt toimi takavalot ja rekkarivalot. Sumarit ku napsautti päälle, nii sytty pakkivalot. Molemmissa kuori saman värinen, mutta erilaiset hopeat täplät. Oli menny väärin, ku käytin liitimen irti. Vaihdoin niiden paikkaa ja sitte ei enää palanu pakkivalot, eikä kyllä sumuvalotkaan. Mittailin hetken ja toiselta puuttu maa ja toisen plussassa johto poikki, ku johtoa liikuttelemalla katkes jännite. Eli nippu uudestaan irti ja tutkimaan. Toisessa maajohto oli poikki haarotuksesta ja toiseen vaihdoin pätkän plussajohtoa. Sitten taas nippu paikalleen ja nyt sytty toinen sumuvalo. Toisesta vika paikallistu epäonnistuneeseen tinakutistejatkoon. Kolvasin johdot yhteen, niin nyt palo sitte molemmat.
Kuva

Sitten purin keulasta akkutelineen, etuvilkun ja valokehyksen pois ja korjasin johdot. Samalla laitoin varaosakorista otetun suojaletkun paikalleen, ku sitä ei tuossa enää ollu.
Kuva

Ja nyt palaa kaikki valot edessäkin.
Kuva
Kuva

Nyt on helpottunu olo. Voi keskittyä jouluun ja sen jälkeen alkaa kasaamaan sisustaa. Mahtavaa!
Avatar
Samppahj
Viestit: 278
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj »

Taas kerran aika vuoden viimeiselle päivitykselle.

Sähköongelmat selätetty, niin pääsin asentelemaan sisustan osia.

Aiemmin jo otin työn alle keppien kumit. Tällasista lähdettiin.
Kuva
Kuva

Pesussa paljastu ikäviä jälkiä.
Kuva

Toinen tilalle ja aineet pintaan.
Kuva
Kuva
Kuva

Kehyksistä poistin vähäiset ruosteet ja maalasin.
Kuva
Kuva

Sitten kasaan. Vaihdekeppiin laitoin uudet niitit pitämään kumit yhdessä.
Kuva
Kuva

Kardaanitunnelin kurkistusluukulle en tehny muuta, ku pesin.
Kuva
Kuva
Kuva

Sitte kumit paikalleen.

Kuva

Tässä vaiheessa huomasin vaihekeppiä pestessä, että kepin juuressa oleva kumi oli hapertunu, joten uusi tilalle.
Kuva

Sitten uusi tiiviste ja pusla.
Kuva

Keppi paikalleen.
Kuva

Ja loput kumit sekä uus maton palanen. Myös uusi käsijarrun kahva.
Kuva

Seuraavaksi sitten turvavyöt. Niiden kanssa aloin askartelemaan jo vuosi sitten. Haalin kasaan kaikki nurkista löytyvät vyöt. Auton omat oli homeiset ja pahasti. Jokaisessa sarjassa oli etuvöitten napit haalistunu.
Kuva

Mutta yhdessä setissä oli hyvät. Kori oli seissy ladossa yli 10 vuotta auringolta piilossa. Mutta siinä oli matkustajan lukon kuoret rikki.
Kuva
Kuva

Auton omassa taas oli kuori ehjä, mutta kansi rikki.
Kuva

Joten.
Kuva

Ja lopputuloksena ehjä lukko ja kaikki kolme etupenkin lukkoa kirkkailla napeilla.
Kuva
Kuva

Se ei ollu ainoa murhe etupenkin lukkojen kanssa. Kuskin ja keskipenkin lukkojen kiinnitysjalat oli ruosteessa ja rumat. Koitin saisko ne kuoresta pois ilman vahinkoja. Ei oikein. Riski, että muovikuori vaurioituu oli liian suuri.
Kuva

Totesin, että ne pitää purkaa. Joten vanha niitti pois.
Kuva

Sorvilla uusia.
Kuva

Prässillä koepuristus.
Kuva

Sitten osat sinkkiin.
Kuva

Takapenkin vöitten kiinnikkeet maalasin uudelleen pulverilla.
Kuva

Vöiden homeen päätin hoitaa lähettämällä vyöt huollettavaksi ja hihnojen vaihtoon. Kasasin vyöt yhteen parhaimmista. Pistin korvaavat osat mukaan ja lähetin koko läjän turvavyo.fi.
Kuva

Pakettia odotellessa putsailin muoviosat. Parin viikon päästä vyöt saapu takas ja oli hymy herkässä.
Kuva
Kuva
Kuva

Hihnojen väri osu hyvin kohdalleen. Myös vöiden kelat huollettiin, joten oli todella hyvä ratkaisu tämä.
Kuva

Sitten niittasin kiinnikkeet takas vastakappaleisiin.
Kuva

Sitten vyöt paikalleen.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Ens vuonna sitten jatkuu sisustan kasaaminen.
Avatar
Samppahj
Viestit: 278
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj »

Kepit ku on paikallaan, niin muistin koittaa toimiiko peruutusvalot. Tällä kertaa syttyy kepistä, eikä sumuvalokatkasijasta.
Kuva

Laitoin sisävalojen katkaisijat paikalleen ja taakse uudet kumit.
Kuva

Valot toimii.
Kuva

Takalasin pussiin uudet vaahtomuovit.
Kuva

Releelle uudelleen sinkitty kiinnike ja putsatut kuoret.
Kuva

Paikallaan.
Kuva

Tunkin teline seuraavaksi. Mahtavassa kunnossa ja alin tappi poikki.
Kuva
Kuva

Hioin tumpin tasaiseksi ja porasin keskelle reiän ja siihen M6 kierre. Sitten sorvasin M8 pultin ohkaisemmaksi ja myös M6 kierre. Kierteestä tuli melko kosmeettinen, mutta ajaa asiansa.
Kuva

Lukitteen kanssa putsattuun telineeseen.
Kuva
Kuva

Ja autoon kiinni.
Kuva
Kuva

Reunalistan pätkät paikalleen.
Kuva

Tulipellin ja konepellin tiivisteet putsattuina ja uusilla nastoilla paikalleen.
Kuva
Kuva

Lähdin hakemaan varastosta avausvaijeria, koska olen hukannut paikallaan olevasta nupin. Se reissu päätyi liukastumisen jälkeen päivystykseen. Nyt oikea käsi on siinä tilassa, ettei voi kurottaa tai nostaa.
Kuva

Käsipuolena kunnostin kuitenki nupin seuraavana päivänä.
Kuva

Reilu 3kk takaperin silmäni löyti ebaysta nämä kuvat.
Kuva

Koitin löytää noita kumijuttuja muualta tuloksetta. Lopulta oli pakko heittää myyjälle löysä tarjous koko tunkista, koska ei myyny pelkkiä kumeja. Ja sitten omaan aiemmin kunnostettuun tunkkiin kumit putsattuna.
Kuva

Lisää terapiahommaa. Kaivoin työkalut ja pussit esille.
Kuva

Pussien sisältö yhdisteltynä. Jakoavain ja rengasavain uudelleen sinkitty. Vääntörauta on uusi ja loput väärän Toyotan pussista.
Kuva

Kiintoavaimia on HJ:n pussiin yksi liikaa. Mutta koska näissä väärän Toyotan avaimissa on muoviklipsu tallella, niin annan itselleni anteeksi sen.
Kuva

Meisseli siistissä kunnossa. Putsasin ja käsittelin kahvan.
Kuva

Toinen itseltäni anteeksipyydettävä on tämä väärän Toyotan pyöräkiila. Ei kuulu HJ:n varustukseen, mutta liian hieno jätettäväksi pois.
Kuva
Kuva

Kaikki kamppeet pussiin.
Kuva

Ja tunkin kanssa paikalleen. Putsasin myös kuminauhan.
Kuva

Tankin luukkuun uus lukko, tarra ja jousi. Klipsu uudelleen sinkitty.
Kuva

Kätköistä löyty uus lukko. Vaijerin kiinnike putsattu.
Kuva
Kuva
Kuva

Kannelle uudet kumit. Lukon prikka ja mutterit on mustia. Ei tunnu järkevältä viedä pelkästään niitä passivoitavaks.
Kuva

Ja luukku paikalleen. Huomasin, ettei tankin korkissa lue "Diesel". Pitää tilata uus.
Kuva
Kuva

Nyt sitte odottelemaan käden toipumista, jotta voi jatkaa sisustan kasaamista.
Avatar
Samppahj
Viestit: 278
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj »

Sisustaa vähä eteenpäin. Tällä kertaa siistimmässä ympäristössä, eli Lumikin tulevassa talvisäilytyspaikassa.

Ylimääräset matot malliksi. Etuosan matosta ei hirveesti kyllä ollu apua.
Kuva
Kuva

Sitten leikkelemään. Bilteman huopaa kaks päällekkäin, niin tuli sopiva paksuus.
Kuva

Palaset kiinni fiksattuihin mattoihin.
Kuva
Kuva

Sen jälkeen takaisin sikalaan. Auton sisustan tyhjennys, imurointi ja luuttuaminen.
Kuva

Ja sitten laatuaikaa vaimon kanssa ja matot paikalleen.
Kuva
Kuva

Tuossa 70-sarjalaisen käsijarrussa tulee katkasija vähä maton tielle. Katsotaan pitääkö sille tehdä jotain modausta jossain vaiheessa.

Sitten detaljeja. Keppien nupit. Vaihdekepin nuppiin piti maalata itse numerot, koska oikealla numerolla olevaa nuppia ei saa ja lähin on tuo nuppi ilman valkosia merkkejä.
Kuva

Lukkovivut ja käsijarrun pussi.
Kuva

Vetimet. Konepellin nuppi pitää vielä putsata.
Kuva

Kaasupolkimen stoppari ja kumi. Tuon kumin takia olin levoton muutaman kuukauden. Bongasin sen varaosakuvista ja valmistus loppunu. Kyselin hiukan ympäriinsä ja kovin huonolla menestyksellä. Sitten muissa asioissa yhtä varaosakoria kierrellessä silmäni osu tuohon kumiin. En uskaltanu neljään vuoteen siihen koskea, etten hukkaa sitä.
Kuva
Avatar
Samppahj
Viestit: 278
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj »

Nyt ku matot on paikallaan ja varastohuoneeseen piti saaha tilaa muita harrastuksia varten, niin osaa mennyt autoon kiinni vauhdilla.

Tulevaisuudessa pitää saada tupakansytyttimestä 12V pihalle, niin päädyin tällaiseen ratkaisuun. Pieni jännitteenalennin piilotettuna tuhkiksen "kattoon". Tupakansytyttimen virrat kiertää sen kautta. Valo on vielä 24V. Tämä on mielestäni siistimpi, ku autossa aiemmin ollut erillinen 12V sytytin tai joku ulkopuolinen alentajamollukka. En viittiny teurastaa parasta osaa, joten käytin ruosteiden poiston jälkeen osan sinkissä.
Kuva
Kuva

Paneeli paikallaan pääsin testaamaan loput sähköhärvelit. Takalasin lämmitintä en ole testannu, mutta muuten kaikki toimii. Huomasinki sitte, että katkasijoiden valolla ois pitäny olla vihreä huppu.
Kuva

Joten vielä kerran irti ja huppu valolle. Samalla vinttojen nupit ja ac-napin peitelevy paikalleen.
Kuva

Radion jännitteenalentimelle ei tullut virtaa. Olin sen kytkeny alkuperäiseen radion pistokkeeseen ja näköjään sitä ei ole kytketty käyttöön. Meinasin ensin vetää sille uudet johdot nyrkkipajatyyliin, mutta sitte tuliki ajatus tehdä se asiallisemmin. Virrat päätin ottaa Power outlet boksista ja hyödyntää alkuperäisiä johtoja. Kaikenlaisia resuja ku on nurkkiin kerääntyny. Joten sivuvilkusta liitinrunko ja punainen suojaletku. Toinen liitinrunko takalasinpesurin pumpun johdosta. Johdot sitten takavalon pohjasta ja korin johtonipusta takavalojen johdot. Lisäksi pari uutta rengasliitintä. Boksista otin jatkuvan +:n ja ACC asennon +:n. Sitten sähköteippiä päälle ja toiseen päähän Toyotan DIN adapterijohdosta alkuperästä vastaava radion liitin, ku en pystyny/jaksanu alkaa irrottelemaan alentajaa paikaltaan.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten penkkien kimppuun. Kiskot pistin tiskikoneeseen. Oli niin paljo nöyhtää ja likaa.
Kuva

Olisin halunnu purkaa ne kokonaan ja maalata pulverilla, muttei niitä saanu osiin. Joten teippasin piiloon ruosteettomat osuudet ja puhaltelin ruosteet ja spraymaalilla ehostus.
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten takapenkit. Pikkuhilppeiden pesua.
Kuva

Pulverimaalia.
Kuva
Kuva

Flex sealilla kumipinnotus.
Kuva

Selkänojan vapautuskahvat piti purkaa palasiks. Käyttöön tulevassa penkissä oli kahva poikki ja tappi taipunu. Muoviosille ehostusta ja takaisin nippuun.
Kuva
Kuva

Metallireunukset vaati kans osansa. Kolmesta takapenkistä ei löytyny yhtäkään hyvää pitkista listoista. Parhaimmassa oli vaan yksi kolhu, jonka napputtelin parhaani mukaan suoraksi. Loppusilaus pakkelilla ennen maalausta.
Kuva
Kuva

Sitten ruosteenpoisto ja maalia.
Kuva

Sitten kasaamaan. Ensiksi istuinosat. Tästä lähdettiin. Edellinen omistaja oli leikannu muovimaton puukolla pois, jotta sai penkinpäällisten koukut kiinni. Onneks auton alkuperäinen oli ehjä.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Ja tällanen siitä tuli.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten selkänoja. Ennen.
Kuva
Kuva

Jälkeen.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten takapenkin turvavyöt.
Kuva

Ja vaimon avustuksella penkkejä paikalleen.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Ratti ja sen ympärysmuovit on vaan malliks paikallaan. Muoveista alempi paljastu rikkinäiseks, joten se vaihtuu vielä. Mutta halusin fiilistellä kuskin paikalla. Viimeksi tässä istunu tammikuussa 2016.
Kuva
Avatar
Samppahj
Viestit: 278
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj »

Sisusta jatkuu.

Tyhjät katkasijan paikat tukkoon. Rattiakselin muovit myös lopullisesti paikallaan, ku löyty oikeat ruuvit.
Kuva

Käsikaasu uudelleen maalattuna.
Kuva

Sitte tarrahommia. Kaivoin esiin taas Cruiserworldista ostetut tarrat. Rengaspainetarra näytti jotenki väärältä, vaikken muistanutkaan miltä alkuperäinen näyttää. Joten kuvan perusteella tekemään uutta.
Kuva

Ja olihan se taas vähä onneton esitys tuo Cruiseworldin tarra, joka on kuvassa oikealla.
Kuva

Sitten sain päähäni hommata uus sulakerasian kansi. Käytetyt ku on niin käppyröitä. Sille piti kans tehdä tarra, kun alkuperästä ei enää saa. Samalla tein toisenki ovitarran uusiksi.
Kuva

Sekään ei Cruiserworldilaisilla oikeen onnistunu. Painojälki muistuttaa hiukan samaa ku kouluaikoina koitin mustesuihkutulostimella tulostaa normaalille piirtoheitinkalvolle. Oman tarran tekstin korrektiudesta en voi mennä takuuseen, ku se on erinäisillä kääntäjillä koostettu.
Kuva

Sulaketaulun tarrasta oli pdfkäännöksessä jääny yks kirjain pois. Teetin sen uusiksi ja mattapintasena. Aiempi oli kiiltävä ja ei näyttäny oikealta. Sitten kaikki paikallaan. Oven tiivisteestä paljastu kuvasta maalisumua. Pitää se putsailla vielä.
Kuva
Kuva
Kuva

Myös ruostesuojaustarra löyti paikkansa.
Kuva
Kuva

Sitten pitkään kaapissa lojuneet kumit lokasuojiin paikalleen.
Kuva

Takaisin sisustaan.

Tavaratilan verhoilua. Muovit ensin.
Kuva

Viimeiset liimaukset kattoverhoiluun.
Kuva

Loput muovit.
Kuva

Ja yläreunan reunalista.
Kuva

Tavaratilan pahveja paikalleen. Ensiksi kaiuttimien telineet.
Kuva

Oli hiukan jännittävää alkaa puhkomaan pahveihin kaiuttimien reikiä. Hyväkuntosia pahveja ei liikaa ole tarjolla. Tein yhdestä kuskin puolen pikkupahvista apuvälineen. Siinä oli jo ennestään kaiuttimen reikä. Piirsin takapuolelta telineen reiän mukaan uuden paikan ja sen avulla jäljensin sitten reiän käyttöön tuleviin. Kätevää ku sai käyttää kaiuttimien mukana tullutta sapluunaa reikien viimeistelyyn.
Kuva

Lopulta ne sinne istu. Ledivalo tuo jotenki kuskin puolella eri sävyjä pahveissa esiin. Paljaalla silmällä ei näytä tuolta.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Alaluukun verhoilu myös, ku ei tarvi enää konttailla tavaratilassa.
Kuva

Vaihdoin vielä sulakkeet alkuperäisiin. Halusin tekstiversiot, kuten konehuoneen virtaboksissa. Tilasin myös puuttuvat sulakepihdit. Huomasin myös, ettei tuo pihti saa otetta tarvikesulakkeista, joten ei ollu turhaa hankkia alkuperäiset sulakkeet.
Kuva

Ja kansi päälle.
Kuva

Sitten vielä radio huulille ja kaiuttimien testausta. Pitää tähän aiheeseen vielä perehtyä. Jotain outoa on soittimen toiminnassa.
Kuva
Avatar
Samppahj
Viestit: 278
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj »

Nyt tulee vähä pidempi päivitys.

Radio tosiaan lähti päälle ja sammui avaimesta, kuten kuuluu. Mutta näppäinten valot jäi palamaan sammuksissa. Mittailin liittimestä, ettei virtaa tullut valoille laite sammuksissa. Kyselin vinkkejä sieltä täältä ja sain neuvoks kokeilla vastuksellista relettä, joka poistaisi mahdolliset häiriöt. Se ei auttanut. Lopulta joku ehdotti, että soitin purkaa konkkiaan valaistukselle. Ja niin se tosiaan teki. Olin haarottanu releen jälkeen johdon sekä herätteelle ja valaistukselle. Haarotuksen kautta virta pääsi pinnistä pinniin. Laitoin diodin johtoon, ensin tietysti väärään johtoon, ja valot sammu. Siinä johtoja jumpatessa katos maakin. Kiinalaiset kutistetinajatkot ei ollu toiminu. Poistin kaikki sellaset johdoista ja kolvasin johdot yhteen. Nyt toimii.

Tämän jälkeen huomasin, ettei toinen takakaiutin toimi. Purin penkit pois ja kaivoin johdon maton alta esille. Luulin tehneeni sinnekkin samanlaisen jatkon, mutta olinki tehny jatkon juottamalla. Kaikki takas paikalleen ja lopulta vika löytyi liittimen taittuneesta pinnistä.

Sitten pääsin etukaiuttimien kimppuun. Ensin kaiuttimen paikan muodot paperille.
Kuva

Sitten leikaten muovista koroke.
Kuva

Reunojen viisto ja ohut vaahtokumi tiivisteeksi.
Kuva
Kuva

Resupahviin aukkoa ja paikan hahmottelua.
Kuva

Uudet muoviklipsut.
Kuva

Koesovitus. Testissä selvisi, että johdot oli ristissä. Paikkojen vaihto, niin stereokuva asettu kohdalleen.
Kuva

Pahviin reiän paikka. Näissä pahveissa oli jo reikä 4" samanlaiselle kaiuttimelle. Ei tarttenu uhrata reiättömiä pahveja.
Kuva

Sitten rakennusmuovista kosteussuoja. Siirsin muovinresuista tuon pussukan muoviin.
Kuva

Pussukka ei tarttunu ja lukon tankokin tuli vietyä muovin läpi tyhmästä paikasta. Joten tein uusiksi.

Uudet kahvat.
Kuva

Kahvoille pesua.
Kuva

Ikkunaveivit sai kans huomiota. Parhaimmatkin oli melko nuhjuisen näköset.
Kuva

Harjottelin purkamaan nupin irti. Luulin että takapuolelta pääsis tuohon alumiinilätkään käsiksi.
Kuva

Ei auttanu. Sitte halkasin yhden, jotta näkee rakenteen.
Kuva

Alumiini onkin vaan liimattu kiinni. Eli tilaamaan uusia jonkun Corollan tms. veivejä. Reunoista ylimääräset veks, että pääsee paremmin alumiinilätkän alle kangottamaan. Sitte jarrukliinerissä liotus, kunnes liima pehmenee ja lätkä irti.
Kuva

Kaksi onnistu hyvin ja kahteen jäi vähä jälkeä irrotuksesta.
Kuva

Takapahveihin vaihdoin uudet metalliosat tuhkakupille.
Kuva
Kuva

Stoppariklipsusta muovipalikka irti ja pulverimaalia.
Kuva
Kuva

Ulkopinnalle pesu ja aineet. Ennen ja jälkeen.
Kuva

Ja valmis.
Kuva
Kuva

Ja sitten pahvit paikalleen.
Kuva
Kuva

Kahvan muovi on uusi. Samaten lukkonuppi.
Kuva

Kaiuttimen sais juuri kankaan reunan tasalle, kuten halusin.
Kuva

Sitten kynnyslistat. Ne oli melko nuhjuiset.
Kuva
Kuva

Eli hiontaa.
Kuva

Sitten struktuurimaalia. Sen hioin kevyesti karhunkielellä ja sitten pintaväri.
Kuva
Kuva

Ja paikallaan.
Kuva
Kuva

Lopulta sitten soitin lopullisesti paikalleen ja sai ottaa suojamuovin pois.
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten kyllästyin ryönäseen pumppuun. Eli se irti ja meikattavaks. Suuttimet myös irti ja kärkien vaihtoon. Tämän kaiken hoiti https://www.ftworkshop.com/?lang=fi
Kuva
Kuva

Niitä odotellessa tein pari tarraa. Googlella tekstit ja paikat sekä koot toisesta moottorista.
Kuva
Kuva

Sitten saapui pumppu takaisin ja osat keltapassivoinnista.
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten romppeet paikalleen. Suuttimet myös keltapassivoitiin.
Kuva
Kuva

Tämän jälkeen vaivasi käyntiinlähtö ja käyntiongelmat. Sahuutti käyntiin ja ei meinannu pysyä käynnissä. Lopulta kun sai käymään kunnolla, eli ilmat pois systeemistä kunnolla, niin jäi käyntiinlähtöongelma. Mittasin, että hehkuille tulee virta, joten aloin epäillä tarvikehehkuja. Vaihdoin ne käytettyihin Densolaisiin, muttei auttanu. Sitten huomasin, että hehkujen lyhyt virtakiskon pätkä oli mennyt väärin paikalleen ja ei saanu kunnolla kontaktia. Laitoin sen oikein, muttei sekään auttanu. Nyt ei enää tullu virtaakaan hehkuille. Lopulta syyksi paljastu tämä "älyä" sisältävä kiskon pätkä.
Kuva

Liitin oli vähä heikon näköinen.
Kuva

Santapaperilla hapettumat pois ja nyt alko lähtemään käyntiin, kuten pitää.

Sitten roiskeläppien kimppuun. Ostin jokunen vuosi sitten tämän sarjan ebaysta. Sen lisäksi vielä yksi takaläppä, josta sai puuttuvan kiinnikeraudan.
Kuva

Etuläpät oli vähä huonossa kunnossa.
Kuva

Takaläpät todella hyvät.
Kuva

Kattoepllistä naputtelin uudet vahvikkeet.
Kuva
Kuva

Toinen etuläppä oli kuopalla. Koitin lämmittää uunissa ja painon alla jäähdyttää suoraks. Ei oikein auttanu.
Kuva
Kuva

Sitten vulkanointiliimalla pellit kiinni.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten maalia.
Kuva

Uudesta läpästä vakoilin rautojen kiinnityksen. Sorvasin alumiinitangosta uudet niitit.
Kuva

Ja lopulta kasaan. Sivelin maalin päälle Flexsealia kumimaisen pinnan saadakseni ja tiiviin suojan.
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten viimeset osat paikalleen.
Kuva
Kuva

Ja sitten pihalle. Ja kotipihaan.
Kuva
Kuva

Ohjaustehostin huuti jatkuvalla syötöllä. Lopulta aloin miettimään, että pytyn sisällä oleva verkko olis menny tukkoon sinkityksessä. Kanssaharrastajalla oli käynyt samoin ja hänen neuvosta purin pytyn ja poistin verkon. Siinä oli pari kynnen kokoista kohtaa auki. Pytty oli muutenkin aivan ruosteessa sisältä. Sinne oli jääny happoa prosessissa. Putsasin ruosteet pois ja laitoin pytyn takasin. Huuto loppu.

Olin ostanu vuonna 2019 pullon, jolla juhlistan kotipihaan ajoa ja nyt oli aika se korkata.
Kuva

Muutama kuva luonnonvalossa uusilla renkailla pesun jälkeen.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Sitten Detaljeja sisälle.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
(Tämä hajustin on samanikäinen, mitä auto ja muistan, että isällä oli LJ:ssä samanlainen)
Kuva

Seuraavana päivänä tuli herrat Suomen Land Cruiser Klubin puolesta tarkastamaan auton. Hyväksyttiin museoajoneuvoksi arvosanoin 13kpl hyvä ja 23 erinomainen. Eli hyvät arvostelut, mutta hiukan moitittavaakin löytyi.
Kuva
Kuva

Sitten seuraavana päivänä vuotavan työntötankojen luukun kimppuun näillä eväillä. Ja vuoto lakkasi.
Kuva

Sen jälkeen hyvillä mielin odottamaan seuraavan päivän katsastusta.
Kuva

Konttorin pihalle ja kehujen kera kilvet kainalossa kotiin. Sain alkuperäiset tunnukset takaisin.
Kuva

Sitten koeajolle ja havaintona, ettei vilkku palauta. Oli jääny palautin pois. Eli se takas.
Kuva

Koeajolla mentiin kovaa ja tuli pyöreitä täyteen.
Kuva
Kuva

Sitten alko ongelmat. Takajarrut kuumeni ajossa. Niitä löysäilin kolmeen otteeseen ja nyt ne on ok. Ensimmäisen pidemmän koeajon jälkeen auto merkkas reviiriään. Syyksi paljastu kolme vuotavaa suutinta. Keltapassivointi ei ollu tehny hyvää tiivistepinnoille.

Eli toiset tilalle. Ja maalausta.
Kuva
Kuva
Kuva

Niiden vaihdon jälkeen lähdin koeajolle ja ihmettelin, että tehostaja huutaa taas. Simpukka oli sylkeny öljyt pihalle. Jostain systä oli säätöruuvi muttereineen löystyny ja sieltä sylki öljyt ulos. Siitä selvisi kiristämällä. Sen jälkeen ajelin taas onnellisena hetken. Tippoja jäi vieläkin alle. Luulin niiden olevan pohjapanssarin päälle jäänyttä dieseliä suuttimien vuodosta. Ei ollutkaan, vaan laatikkoöljyä. Olin liian varovaisesti kiristelly proput parin kesän takaisen kierteiden korkkauksen pelästyttämänä. Kiristelin ne, niin nyt tuntuu pitävän.

Ja sitten päästään siihen miksi en ole aiemmin päivittänyt tätä projektia. Tänään oli auton entisen omistajan 60v syntymäpäiväjuhlat ja auto pääsi päivänsankarin yllätykseksi entiseen kotipihaan vierailulle. Yllätys oli onnistunut. Auto on ollut tässä pihapiirissä vuodesta 1992 vuoteen 2006. Sinä aikana kilometrejä kertyi noin 350tkm. Auto oli omistajalle rakas ja jälleennäkeminen oli herkistävä. Oli myös mukava kuunnella sukuun kuuluvien muisteluita autosta.
Kuva

Nyt sitten seuraavana on parin asennus yms. kolhun jne. korjaus maalarilla. Sitten teipit kylkeen. Myös vinssin kardaanista puuttuu pultit ja vinssistä vaijeri. Ne tulee, kunhan pultit saapuu. Ja jossain vaiheessa Melberin aluvanteet alle. Nyt pitäisi syyssateiden välissä koittaa ajella lisää vikoja esille ja kasvattaa luottamusta autoon.

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia joilta olen saanut apuja ja neuvoja sekä tsemppiä. Myös kaikkia joilta olen varaosia ostanut. Ja muita jotka ovat olleet osallisena jollain muotoa. Henkilöitä on niin paljon ja aikaa kulunut kauan, etten muista kaikkia nimiä tai nimimerkkejä, niin en mainitse ketään erikseen.

Kiitos!
Avatar
Käyttäjä
Site Admin
Viestit: 4321
Liittynyt: Ke Marras 03, 2004 8:07 pm
Paikkakunta: Rautajärvi

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Käyttäjä »

Sitten vaan onnellisia kilometrejä Cruiserin kanssa.
---------------------------------------
SLCK #51
[o4sataa7kaks7viis7yheksän]
ramin.maili[miumau]gmail.com
Kyllä lähtee
Autoilu on mukavaa...Maastoautoilu vielä mukavampaa :-)
----------------------------------------
temu
Viestit: 110
Liittynyt: Ti Syys 06, 2005 8:39 pm
Paikkakunta: Joensuu

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja temu »

ONNEKSI OLKOON PROJEKTIN VALMISTUMISESTA!!!
HJ = Hyvä Juttu!
SLCK # 269
HJ 61 -87, 3+3
Avatar
Samppahj
Viestit: 278
Liittynyt: Ma Loka 05, 2015 5:45 pm
Paikkakunta: Vähäkyrö

Re: Hj60 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Samppahj »

Ajokausi päättynyt. 461km tuli mittariin, eli ei paljoa. Kaikkien vuotojen selättämisen jälkeen auto on pelannu hyvin. Sateinen syksy karsi aika paljon ajoja, mutta aina tilaisuuden tullen tuli asioilla yms. käytyä.

Itseni yllätti se etten pelkää ajaa tällä. Oon ajellu sorateitä ja pellolla ja yhtään ei ahdista. Hyvä niin, niin pystyy nauttimaanki lopputuloksesta.

Tässä jokunen kuva ajeluilta.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Siellä se nyt odottelee kevättä lämpimässä muitten kanssa.
Kuva



Eilen (3.10.) tuli muuten 8 vuotta tämän kuvan ottamisesta.
Kuva
Vastaa Viestiin