Sivu 1/1

LC FJ55 -72

Lähetetty: Ma Marras 24, 2014 5:36 pm
Kirjoittaja SeppoHovi
Kahtotaan jos tänne jaksais vaikka vähän tarinoida tuosta FJ:n puuhastelusta.

Auto taisi täälläkin olla nettiautobongauksessa esillä. Hakukeikka oli enemmän kuin tuskaa. Pitkä matka ja liukas keli veti hymyn vähiin hakumatkalla.

Hakukeikkaan lähdettiin 2 aikaan yöllä, että pääsisi saman päivän aikana takaisin kotiin.
Kuva

Ajamalla päästiin trailerin kyytiin.
Kuva

Kokoero citymaasturiin oli aika huvittavan näköinen.
Kuva

Hakukeikkaan saikin tuhrattua aika hyvin aikaa ja kilometrejä.
Kuva

Willys sai siirtyä tallissa sivuun ja FJ olisi tarkoitus laittaa suht pikavauhtia leimakuntoon tai ainakin semmoiseen kuntoon, että leimaa voisi yrittää.
Kuva

Ensin 20v bensat pihalle ja uudempaa menolientä sisään. Kone sai samalla uudet öljyt sisään.
Kuva

Ensin toki piti sovittaa miten oikean kokoiset kumit mahtuisi alle. :D
Kuva

Helmat olisvat parhaat päivät nähneet, mutta ei silti vielä lähdetty laittamaan palkkia helmaan, eli pellistä tekemällä.
Kuva

Uutta saikin heti sovitella paikalleen.
Kuva

Tallin nurkissa pyöri uusi laturinkin 12v järjestelmään. Ei muuta kuin paikalleen.
Kuva

Helmaa alkoi syntymään suht nopeasti.
Kuva

Vanha vilkku/parkki oli sukeltanut lokarista läpi.
Kuva

Jenkeistä sai uuden orkkiksen jarrupääsylkyn halvemmalla kun toitsu olisi myynyt tiivistesarjaa vanhaan. Toisaalta tuota osaa ei enään toitsulta olisi saanutkaan.
Kuva

Lokarin reikiä umpeen.
Kuva

Korinkannake oli vähän haperossa kunnossa, noh sen sai aika näppärästi tuolta yläkautta tehtyä.
Kuva

Palapeliä helmakoteloiden liimauksessa.
Kuva

Taaksekin mahtuu rengas kivasti kun jättää nuo miedot levikkeet paikalleen.
Kuva

Uudet silmätkin piti hommata kun vanhojen heijastuspinnat olivat tippuneet umpion pohjalle.
Kuva

Epoksia pohjille...
Kuva

Orkkis bensasuodatin sai lähteä ja kun oli niin vaikea löytää orkkista niin tarviketta tilalle. Samalla tuli vaihdettua nuo rättiletkut uusiin.
Kuva

Polyuretaania päälle...
Kuva
Kuva

Nyt auto alkoikin olla valmis ulkoilemaan kuukaudeksi kun tallille oli muuta käyttöä. Samalla tuli laitettua 50mm korinkorotus paikalleen niin on renkailla mukavampi pyöriä.
Kuva

Tuosta olisi sitten tarkoitus tehdä toinen
puoli ja ihmetellä sähköjen kanssa. Kone käy tyhjää huonosti, varmaan on kaasarin suuttimet vähän jumissa kun oli tuota 20v bensaa sillä polteltu. Pitää sitäkin siis ihmetellä. Virtalukon pohja taitaa olla entinen kun ei sammu avaimesta, mutten kyllä käy aika nätisti.

Päivittelen siis lisää kun saan taas jotain aikaiseksi. [/url]

Lähetetty: Ma Marras 24, 2014 6:01 pm
Kirjoittaja Micco
Hyvältä näyttää ihan kuten Willys projektikin.

Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 9:35 am
Kirjoittaja 4x4_88
Hieno projekti ja siististi tehdyt peltityöt!
Ihme, että noi alkuperäiset pölykapselit on tallessa. :shock:
Korikorotus pois ja tommoset renkaat alle http://www.offroadtarvike.fi/verkkokaup ... /53447/151 :lol:

Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 11:05 am
Kirjoittaja Käyttäjä
Kuolasin kyseistä possua kun se oli nettiautossa myynnissä. Hienoa että meni hyviin käsiin :D
Jaksamista projektille, näitä lisää.

Lähetetty: Pe Joulu 19, 2014 8:30 am
Kirjoittaja _kekkula_
Tosiaan hieno possu, aikas hyvä kuntoinen näkyi olleen.

Itse olen potenut FJ55 kuumetta jo pitkään ja tämä ei sitä helpottanut yhtään. No jos huomenna löytyisi lääke vaivaan.

Lähetetty: Pe Joulu 19, 2014 12:19 pm
Kirjoittaja -MaTTi-
_kekkula_ kirjoitti:No jos huomenna löytyisi lääke vaivaan.
Ei kai tämä "helmi"? :D http://www.tori.fi/varsinais-suomi/Toyo ... ?ca=16&w=3

Lähetetty: La Joulu 20, 2014 3:52 pm
Kirjoittaja _kekkula_
-MaTTi- kirjoitti:
_kekkula_ kirjoitti:No jos huomenna löytyisi lääke vaivaan.
Ei kai tämä "helmi"? :D http://www.tori.fi/varsinais-suomi/Toyo ... ?ca=16&w=3

Ei sotketa tän enempää SeppoHovin topikkia.

Mutta lääke Fj55 kuumeeseen löytynyt, ei onneksi tuo sun linkin :D

Väihköseltä helmi http://forums.offipalsta.com/picture.ph ... eid=167740

Palstalle perustan tälle ehkä oman tai sotken johonkin jo olemassa olevaan topkkiin

Lähetetty: Pe Tammi 02, 2015 11:03 am
Kirjoittaja SeppoHovi
kekkulan fj pisti taas vähän vipinää tähän rakenteluun.

Jakkarat olivat huonossa kunnossa ja eivät edes olleet orkkikset, niin tuli haettua PT Cruiserista etujakkarat.
Kuva

Myt on kuskin penkeissä lämmittimet ja koskilla jopa sähköllä korkeussäätö. :D
Kuva

FJ pääsi taas talliin kuivattelemaan ja kuskin puoli olisi nyt työn kohteena.
Kuva

Taakse sopisi vähän liiankin helposti ledituikut, mitkä tuli joskus willysprojektia varten tilattua.
Kuva

Olihan siellä taas helmassa tuota maa-ainesta kivasti kertynyt. Se oli aikalailla täynnä ottaen huomioon, että saman verran tuli tiputeltua jo pihalle tuosta helmasta. :D
Kuva