Kuva Kuva

BJ käpistelyä

Osio on tarkoitettu ensisijaisesti pidempiaikaisten projektien esittelyyn.

Valvoja: Käyttäjä

Avatar
Ylikessu
Viestit: 137
Liittynyt: Su Heinä 22, 2012 9:13 pm
Paikkakunta: Noormarkku

BJ käpistelyä

Viesti Kirjoittaja Ylikessu »

Pari Hoojiita vaan oli ennestään pihassa ja jtn lisäprojektia piti saaha niin kävin hakemassa BJ:n
Kuva

Hakumatka oli aika pitkä about 600 km/suunta, mutta matka sujui varsin mukavasti ja auton myyjä järjesti vielä ensiluokkaisen majoituksen.

Lauantai iltana jossain siilinjärven ja kajjaanin välillä pysättiin kusitauolle linkkaripysäkille ja maasta löytyi jonkun tytön rahapussi, rahaa ja kortteja ym maallista omaisuutta. Kello oli jo aika paljon ja mätkästiin pörskä hanskalokeroon ja funtsattiin että aamulla katsotaan kenen se on ja sovitaan palautuksesta. Paskat, koko asia unohtui ja maanantaina painelin Porin polliisiasemalle ja kerroin mistä oli löytynyt, vakuuttivat että toimittavat omistajalle.

Kotiin päästin ilman ihmeempiä kommelluksia, paitsi Vaasassa apumies kertoi että on koko takaisintulomatkan ihmetellyt mikä tuo vihreä roskis on joka meitä koko ajan seuraa, prkl mun hienoa autoa sanoo roskikseks.

Kotipihalla sovittelin vähän keulapaloja ja loksuja paikoilleen:
Kuva
Alkaa näyttämään jo autolta.

Suunnitelma tämän suhteen on:
- Katsastus
- Ajellaan kuukausi tai 2 niin selviää tekniikan kunto
- Purku alkutekijöihin, hitsailua/puhallusta/sinkitystä/maalausta
- Kasaus

Katsastukseen ei mahdottomia tarvi tehdä eli se etappi häämöttää aika lähellä.

Projektin kokonaisaikataulua en ole sen paremmin miettinyt, riippuu "oikeista töistä" kun perhettäkin pitäisi elättää ja pojan mopoja pitää ajokuntoisina.

Auto on ajettu n. 155tkm ja vuosimalli 1975 alkuvuoden malli, aika alkupään runkonumero. 1988 kilvet palautettu konttorille.

Laittelen tähän topicciin homman etenemisestä pientä jutustelua.
Viimeksi muokannut Ylikessu, Ti Maalis 20, 2018 9:25 pm. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
SLCK #524
BJ40 -75
HJ60 Rynttämylly lavahässäkkä
HJ61 -90
- Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu -
Avatar
4x4_88
Viestit: 431
Liittynyt: Ma Loka 01, 2007 8:42 pm

Viesti Kirjoittaja 4x4_88 »

Jee lisää alkupään BJ:tä :!:
Toi on vähän niinkuin minun mut vaan vihree. Munki BJ:stä oli palautettu kilvet vuonna 89, kai se on ollu joku buumi siihen aikaan.

Itsehän selvitin Trafilta koko auton historian. Sieltä tuli kopioita kantakorteista yms lappua. Makso about 30€. Tosi mukava lukea historiaa. Vielä kun sais entisiltä omistajilta valokuvia kun BJ on ollu vielä hyvässä kunnossa.

Kehtaako kysyä sitä runkonumeron lukua, että kummalla on vanhempi BJ? :wink:

Ja pistä sitten paljon kuvia ja kertomusta projektin edetessä. Tää kiinnostaa sen verta paljon ku kyseessä on samanlainen BJ.
#457
BJ40 ´75
Hiace 2,4D ´01
Avatar
Ylikessu
Viestit: 137
Liittynyt: Su Heinä 22, 2012 9:13 pm
Paikkakunta: Noormarkku

Viesti Kirjoittaja Ylikessu »

4x4_88 kirjoitti:...Kehtaako kysyä sitä runkonumeron lukua, että kummalla on vanhempi BJ?...
Paperit ei oo nyt tässä mut se meni jotenkin että BJ40-00024XX, paria loppunumeroa en muista. (Vai oliko tuos välis vaan 2 nollaa, mutta nelinumeroinen se loppu oli).
Voisin kuvitella että aika alkupään numero on tuo.
SLCK #524
BJ40 -75
HJ60 Rynttämylly lavahässäkkä
HJ61 -90
- Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu -
Avatar
Ylikessu
Viestit: 137
Liittynyt: Su Heinä 22, 2012 9:13 pm
Paikkakunta: Noormarkku

Viesti Kirjoittaja Ylikessu »

Jotain värkkäilty tänään.
Tein inventaaria osakassista jonka hain paikalliselta Tojo-kauppiaalta:
Kuva
Ihmeen hyvin tavaraa löytyy noinkin vanhaan, ja jopa suoraan hyllystä stefoja ja käsijarrukenkiä ym.

Takapään stefa vuotanut käsijarrun sisään liukastetta. En alkanut kenkiä uittamaan jarrupuhdistajassa kun oli niin mälvääntynyt öljyssä.
Kuva

Maalailua ja uutta osaa.


Kuva

Käsijarruvaijerin päähän kuuluu rummun puolelle sokka jonka unohdin hankkia eikä kotivarastoista löytynyt sopivaa, eli rummun asennus jää seuraavin päiviin. Stefa olisi ollut mut en jaksanut ryömiä auton alle.

Edicin mysteerejä olen tutkiskellut jo aikaisemmin ja osia on hankittuna.
Moottori ensin käsittelyyn. (Sitä vasaraa en käyttänyt irrotuksessa vaikka kuvaan oli päässytkin.
Kuva

Moottorin purku operaatio. Kuvailen joka välissä et miten ne prikat ja sokat siellä on, ei niitä muista enää kasatessa.
Kuva

Jotain mustaa mähnää siellä vähän oli.
Kuva

Koskettimet ihan ok ja juotokset kunnossa.
Kuva

Hiilet oli ok, kollektori ehjä, hiukan sipaisin smirgelituukilla, vaihdoin rasvat tuoreempiin ja löin kasaan. Suurin odotuksin kokeilemaan eikä se prkl tietenkään toiminut.

Tihrustelin kytkentäkaaviota joka oli mukavasti auton mukana tulleen ohjekirjan takaosassa. Bongasin että toiseen edic boxiin menee jarruvalosulakkeelta piuha ja tuo sulake puuttui rasiasta. Jeah, vika löytyi!

No ei se silti toiminut. Mtäs sitten? Otin releitä auki ja diagnoosi oli että toinen rele on rikki eikä vedä ollenkaan.
Kuva

Tähänastiset edic tapahtumat sijoittuivat jo edelliselle viikolle ja posti oli tuonut jokusen käytettyn releboxin ja suurin odotuksin tänään laittelin paikoilleen eikä se prkl toiminut vieläkään.

No aloin mittailemaan muita osasia peltilaatikon sisältä ja tuossahan se syy varmaan onkin:
Kuva

Vaihdoin sen ja JUMA SE TOIMII! Edic-moottori surahteli just niinkuin pitikin. Startatessa menee pakkosyöttö päälle niinkuin pitääkin ym.

Seuraava ongelma asiassa olikin että edicin tanko puuttuu, kyselin sitä merkkiliikkeestä, valmistus lopetettu. Muutama tanko uudempaa mallia olisi mutta pituudessa on eroa. Uudempi on aika reilusti pidempi ja ajatuksena oli lyhentää sopivaksi. Pienen mittailusession jälkeen totesin että ei onnistu, mittaeroa on liikaa että saisi asiallisen näköisen ratkaisun. Pitäisi olla 90mm noiden pattien väli ja kuvasta näkee helposti ettei taida onnistua.
Kuva

En ole tuota vanhemman tankoa koskaan nähnyt ja luulisin että siinäkin pitäisi olla tuo jousto-osa päässä.

Jospa jollain tuollainen irtonaisena lojuu niin mielihyvin ostan pois.
Viimeksi muokannut Ylikessu, Ti Maalis 20, 2018 9:32 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
SLCK #524
BJ40 -75
HJ60 Rynttämylly lavahässäkkä
HJ61 -90
- Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu -
Avatar
4x4_88
Viestit: 431
Liittynyt: Ma Loka 01, 2007 8:42 pm

Viesti Kirjoittaja 4x4_88 »

Mulla on runkonro BJ40-000016xx eli jonku verran viel vanhempi :shock:

Anyway noi uudet osakasat on aina hienoa katsottavaa. Jännä että löyty viel takavalon lasit kun minä niitä kyselin niin eiootaa myivät.
Etujarrukengät ois löytynyt mut ei sylkkyjä.

Mulla on edickin releet ja muut kadonnu BJ:stä ties millon mutta moottori on paikallaan. Onko sulla vielä alkuperäinen se kaasuvipu johon vaijeri tulee kiinni konehuoneessa. Mulla se vipu on poikki niin voisitko ottaa siitä kuvan? Voisin käpistellä sinne samanlaisen tilalle. Nyt ei oikeen vaijeri pysy kiinni sokeripala/teräslanka viritelmällä.
#457
BJ40 ´75
Hiace 2,4D ´01
burton
Viestit: 340
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2007 12:14 am
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja burton »

Mulla olis 76 vuoden bj:n edicin johtosarja ylimääräisenä, se kuskin penkin vieree tuleva relelaatikko, johdot ja katkaisija. Tankoja ei ole koneesee eikä moottoria, mut onko tarvetta? Kulkeutuu esim. Pikkujouluihin eikä maksa mitää!
1979 BJ-40 V8
1978 HJ-45 pick-up swb 2H(t) ex
Avatar
Ylikessu
Viestit: 137
Liittynyt: Su Heinä 22, 2012 9:13 pm
Paikkakunta: Noormarkku

Viesti Kirjoittaja Ylikessu »

4x4_88 kirjoitti:... Onko sulla vielä alkuperäinen se kaasuvipu johon vaijeri tulee kiinni konehuoneessa. Mulla se vipu on poikki niin voisitko ottaa siitä kuvan? ...
Juu, tuossa kuvaa:
Kuva
Se vaijeri joka tulee ylhäältä on kojelaudassa oleva sammutusvaijeri joka nyt siinä on sammutusasennossa. Käyntiasennossa vaijerissa on alapäässä n. 5mm löysää syystä että kun edic vetää pakkosyötön päälle niin muuten vaijeri estäisi sen. Eli pakkosyöttö on päällä kun vipua kääntää normi käyntiasennosta alas.
Näihin pummpuihin myös pitää vaihtaa öljyt moottoriöljyn vaihdon yhteydessä, tikku näkyy siinä kuvan vasemmassa laidassa semmonen kumitötsä.

Zoomailin samalla etupyörän laakereita.
Kuva
Siellä on ollut vettä. Pikaisesti tsekkasin maahantuojien varaosaluettelot (Atoy, Koivunen, Hl ja Örum) enkä löytänyt mitään numeroita, TecDoc:kin näytti ihan perunoita, pitää alkuperänumerolla koittaa etsiä.
Komiaa jos jollakin olisi varmaa tietoa esim. Koyon numeroista, googlailin ja aika mutua sielläkin vaan oli noista vanhemmista laakereista. Joku setti oli Ebayssa mutta tuotekoodeja ei ollut kuvassa näkyvillä.
Viimeksi muokannut Ylikessu, Ma Marras 03, 2014 7:18 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
SLCK #524
BJ40 -75
HJ60 Rynttämylly lavahässäkkä
HJ61 -90
- Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu -
Avatar
4x4_88
Viestit: 431
Liittynyt: Ma Loka 01, 2007 8:42 pm

Viesti Kirjoittaja 4x4_88 »

Ylikessu kirjoitti: Se vaijeri joka tulee ylhäältä on kojelaudassa oleva sammutusvaijeri joka nyt siinä on sammutusasennossa. Käyntiasennossa vaijerissa on alapäässä n. 5mm löysää syystä että kun edic vetää pakkosyötön päälle niin muuten vaijeri estäisi sen. Eli pakkosyöttö on päällä kun vipua kääntää normi käyntiasennosta alas.
Pikkusen ylempää kun ois kuva niin näkis sen kaasupolkimen vaijerin pidikkeen :lol:
Mulla se ei liiku juuri yhtään alemmas se vipu kun se vipu on käynnistysasennossa. No eipä tuota pakkosyöttöä oo viel sinäänsä tarvinnu.
Mun BJ:stäkin puuttuu toi tanko. Kai noi EDICit on aiheuttanut niin paljon päänvaivaa kaikilla että ne releet, tangot ja johdot on revitty pois.

Muutenki mun bertassa on niin paljon edellisten omistajien kötöstyksiä.
#457
BJ40 ´75
Hiace 2,4D ´01
Avatar
Ylikessu
Viestit: 137
Liittynyt: Su Heinä 22, 2012 9:13 pm
Paikkakunta: Noormarkku

Viesti Kirjoittaja Ylikessu »

4x4_88 kirjoitti:...Pikkusen ylempää kun ois kuva niin näkis sen kaasupolkimen vaijerin pidikkeen :lol:...
Iphonen kuvat on kyl kuraa mutta täs on vähän ylempää kuva:
Kuva
Viimeksi muokannut Ylikessu, Ma Marras 03, 2014 7:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
SLCK #524
BJ40 -75
HJ60 Rynttämylly lavahässäkkä
HJ61 -90
- Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu -
Avatar
4x4_88
Viestit: 431
Liittynyt: Ma Loka 01, 2007 8:42 pm

Viesti Kirjoittaja 4x4_88 »

Kiitos toi on hyvä kuva.
Mulla on toi menny poikki ja toi Y:n sakarat on puristettu yhteen ja sielt välistä tulee vaijeri ja se on lukittu sokeripalalla :D Vaijeri pääsee välillä luiskahtamaan kärjen välistä pois.
#457
BJ40 ´75
Hiace 2,4D ´01
Avatar
Ylikessu
Viestit: 137
Liittynyt: Su Heinä 22, 2012 9:13 pm
Paikkakunta: Noormarkku

Viesti Kirjoittaja Ylikessu »

Edicin räpellys jatku tänään ja värkkäilin tuollaasen:
Kuva
Pienen säädön jälkeen toimii ok. Käynnistyy paljon mukavammin kun pakkosyöttö menee päälle eikä tarvii selitellä katsastuksella kun sammuu avaimesta. Aika hi-tekkiä -75 mallin autossa:D
Onkohan siinä alkuperäisessä joku jousto, ei tiedä kun en oo koskaan livenä nähny tuota vanhemman mallin tankoa ja aika vähän niitä varmaan maailmalla liikkuu kun valmistusaika noilla oli niin lyhyt 1/75-8/75.
Viimeksi muokannut Ylikessu, Ma Marras 03, 2014 7:22 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
SLCK #524
BJ40 -75
HJ60 Rynttämylly lavahässäkkä
HJ61 -90
- Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu -
Avatar
Ylikessu
Viestit: 137
Liittynyt: Su Heinä 22, 2012 9:13 pm
Paikkakunta: Noormarkku

Viesti Kirjoittaja Ylikessu »

Tein tutkimusta etupyörän laakereista:
Sisempi 90368-41002 -> SKF K-26882+K26820 -> Timken numero ilman k-kirjainta.
Ulompi 90368-38003 -> SKF K-2788+K-2720 -> Timken numero ilman k-kirjainta
Stefa 90312-55010 55x82x10
Laakereita ei saa Toyotalta enää, stefaa löytyy.
Paikallisesta laakerikaupasta sain ulomman laakerin, sisempi menee tilaustavaraksi. Kentsolla tais olla niitä sisempiäkin varastossa.
Nämä laakerit ja stefat siis pre 8/75 valmistettuihin BJ40:iin.
SLCK #524
BJ40 -75
HJ60 Rynttämylly lavahässäkkä
HJ61 -90
- Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu -
Avatar
Tuppu
Viestit: 1161
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:11 pm
Paikkakunta: Kauhava / Espoo

Viesti Kirjoittaja Tuppu »

Ylikessu kirjoitti:Tein tutkimusta etupyörän laakereista:
Sisempi 90368-41002 -> SKF K-26882+K26820 -> Timken numero ilman k-kirjainta.
Ulompi 90368-38003 -> SKF K-2788+K-2720 -> Timken numero ilman k-kirjainta
Stefa 90312-55010 55x82x10
Laakereita ei saa Toyotalta enää, stefaa löytyy.
Paikallisesta laakerikaupasta sain ulomman laakerin, sisempi menee tilaustavaraksi. Kentsolla tais olla niitä sisempiäkin varastossa.
Nämä laakerit ja stefat siis pre 8/75 valmistettuihin BJ40:iin.
Hyvää settiä 40-sarjan UKK postaukseksi. Tällästä salapoliisi työtä lisää...
-Tuppu-
HJ60 1983
SLCK #293
050-5960579
Avatar
4x4_88
Viestit: 431
Liittynyt: Ma Loka 01, 2007 8:42 pm

Viesti Kirjoittaja 4x4_88 »

Mites jos laittas ns uudemman BJ:n etuakselin niin löytys helpommin laakeri, stefa ja jarruosia?
#457
BJ40 ´75
Hiace 2,4D ´01
Avatar
Ylikessu
Viestit: 137
Liittynyt: Su Heinä 22, 2012 9:13 pm
Paikkakunta: Noormarkku

Viesti Kirjoittaja Ylikessu »

4x4_88 kirjoitti:Mites jos laittas ns uudemman BJ:n etuakselin niin löytys helpommin laakeri, stefa ja jarruosia?
No sitäkin jo vähän harkitsin mutta sehän ois ihan liian helppoa, projekteissa pitää olla haastetta:D
SLCK #524
BJ40 -75
HJ60 Rynttämylly lavahässäkkä
HJ61 -90
- Hyvin tehty on puoliksi suunniteltu -
Vastaa Viestiin